Tänään tapahtui sitten hirveitä Virginian yliopistossa. Yhteensä 33 ihmistä on kuollut tähän mennessä kaikkien aikojen pahimmassa ampumiskohtauksessa USA:ssa. Tuntuu todella pahalta, miten joku voi tehdä tämmöistä. On vaan aivan käsittämätöntä, miten joku voi ampua viattomia ihmisiä, opiskelijoita.
Samaisessa koulussahan oli tehty pommiuhkauksia viime perjantaina. Meidän kampuksella raportoitiin myös pommiuhka tänään. Tämän seurauksena yksi rakennus tyhjennettiin kello 14.30, mutta 17 aikaan luennot jatkuivat. TV-uutisten mukaan kyseessä oli mitä ilmeisemmin jonkinlainen pila. Netissä sanotaan, että tapausta tutkitaan vielä.
Yhdellä minun vaihtarikavereista on hollantilainen kaveri kyseisessä koulussa. Hän on hengissä, mutta ei vielä tiedän mitä kaikille hänen kavereillensa on tapahtunut. Luulisi että täällä herättäisiin pikkuhiljaa ja alettaisiin puhua aseista. Tällä hetkellä tässä maassa ei kovin vaikeata ole asetta hankkia. Katsoin äsken keskustelua uutiskanavalta ja tätä ei edes mainittu koko keskustelussa, kun puhuttiin siitä miten ampumisia voitaisiin estää. Vaikeahan tietysti yhden ihmisen täydelliselle sekoamiselle on mitään tehdä.
Tulipas pitkä tarina tästä. Jotain hyviäkin uutisia, tosiaan New Yorkin reissu meni oikein hyvin. Kävimme muun muassa vapaudenpatsaalla, Empire State Buildingilla ja Central Parkissa. Iltanäkymä kaupungista oli kyllä melkoisen huikea. Hieno kaupunki kaikenkaikkiaan.
Luentoja on enää pari viikkoa, ja sen jälkeen vielä kokeita. Pitäisi pikkuhiljaa laittaa matkasuunnitelmia pystyyn. Alustavasti olemme ainakin puhuneet, että mentäisiin kaliforniaan ja Meksikoon.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment